tiistai 24. toukokuuta 2016

Kesäkurpitsa-tomaattipasta

Tarvitset
1 kesäkurpitsa
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
kourallinen miniluumutomaatteja
 kuivattua basilikaa
öljyä
suolaa
mustapippuria

Tee näin:
Pese ja pilko kesäkurpitsa palasiksi. 
Laita korkeareunainen pannu kuumenemaan ja kaada sinne öljyä. Lisää pannulle sipuli ja valkosipuli ja kuullota hetki.
Lisää kesäkurpitsa ja sekoittele muutama minuutti.

Pyörittele kesäkurpitsoita pannulla ja lisää halkaistut tomaatit.

Anna kasvisten kiehua miedolla lämmöllä välillä sekoitellen.
Kun kasvikset alkavat pehmentyä ja niistä alkaa irrota nestettä, lisää pannulle noin 1dl vettä kastikkeen muodostamiseksi.
Anna hautua vielä n.5 minuuttia. 
Maista, ja mausta suolalla, kuivatulla basilikalla ja mustapippurilla.
Kun kesäkurpitsat ovat pehmenneet, kastike on valmis.

Keitä lisukkeeksi tagliatelle-pastaa. Sekoita kastike pastan joukkoon ja nauti.

maanantai 23. toukokuuta 2016

Keltainen kanacurry

  • 3-4 annosta
  • 30 min

Tarvitset:
broilerin reisikoipia 1 pkt (paista uunissa etukäteen)
tai fileesuikaleita 450 g
2 rkl öljyä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 prkl kookosmaitoa
2 rkl punaista currytahnaa
suolaa ja pippuria

Tee näin:
Pilko sipuli ja valkosipuli.
Ruskista suikaleet öljyssä. Jos käytät  koipia, kypsennä ne ensin uunissa, 200 asteessa noin 30 min, jäähdytä ja irrota lihat luista ja lisää pannulle.
Lisää pannulle sipuli ja valkosipuli ja kuullota. Kaada kookosmaito ja lisää currytahna ja sekoita ainekset.
Keitä seosta noin 20 minuuttia kunnes liha on kypsä. Maista kastiketta ja mausta oman maun mukaan suolalla ja pippurilla.
Tarjoile valmis kanacurry basmatiriisin kera.

Pohja:
200 g pehmeää voita tai margariinia
2 dl hienoa sokeria
2 isoa kananmunaa
5 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
(pari rkl maitoa)
- See more at: http://liianhyvaa.blogspot.fi/2014/07/mustikkapiirakkaa-pellillinen-oma.html#sthash.WQfFZbNL.dpuf
HANA MUSTIKKAPIIRAKKA
pellillinen 50-60 cm:n uuniin

Pohja:
200 g pehmeää voita tai margariinia
2 dl hienoa sokeria
2 isoa kananmunaa
5 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
(pari rkl maitoa)

Täyte:
5 dl mustikoita, tuoreita tai jäisiä
1 prk maitorahkaa (250 g)
1 prk kermaviiliä (250 g)
4 isoa kananmunaa
1 dl hienoa sokeria
2 tl vaniljasokeria

1. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. 

2. Lisää munat yksitellen, vatkaten kunnolla välillä.

3. Sekoita jauhot ja leivinjauhe ensin keskenään. Lisää sitten koko jauhoseos kerralla muun taikinan sekaan. Vatkaa muutama kierros vatkaimella aineksia sekaisin. Jatka sekoittamista nuolijalla, kunnes jauhot on käännelty kunnolla taikinan sekaan. Jos vehnäjauhot on kovin nestettä imevää sorttia, lisää pari ruokalusikallista maitoa notkistamaan taikinaa.

4. Laita leivinpaperi reunalliselle pullapellille. Sipaise pieni taikinanokare pullapellin sisäkulmiin ja paina leivinpaperi kiinni taikinanokareeseen. Näin paperi pysyy paremmin paikallaan, kun levität tahmeaa taikinaa pellille nuolijan avulla.

5. Levitä taikina tasaisesti pellille. Taikinaa tulee melko ohut kerros. Ripottele mustikat taikinan pinnalle. Voi laittaa enemmänkin kuin tuon 5 dl.

6. Laita muut täytteen ainekset kulhoon (rahka, kermaviili, munat, sokeri ja vaniljasokeri) ja vatkaa kunnolla sekaisin. Kaada seos varovasti valutellen tasaisesti mustikoiden päälle.

7. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 25-30 min, ylä/alalämmöllä . Anna jäähtyä.

Mustikkapiirakka

Tarvitset:
Pohja
200g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
5dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl maitoa

Täyte:
5 dl mustikoita
400g maustamatonta turkkilaista jogurttia
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 tl vanilja-aromia

Tee näin:
Laita uuni lämpenemän 200 asteeseen.
Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi.
Lisää kananmunat jatkuvasti sekoittaen.
Sekoita keskenään toiseen kulhoon kuivat aineet.
Lisää kuivat aineet taikinaan ja kääntele lastalla kunnes jauhot ovat sekoiteltu taikinan joukkoon. 
Lisää maito ja sekoita.

Laita leivinpaperi reunalliselle uunipellille ja levitä taikina tasaisesti lastan avulla ohueksi levyksi. 
Lisää mustikat pohjan päälle.

Kaada täyte mustikoiden päälle.  

 Paista 200 asteessa n. 30 min.

Anna jäähtyä rauhassa ennen tarjoilua.
Tarjoile vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera.

torstai 19. toukokuuta 2016

Munakokkeli Gordon Ramsayn tapaan

Hyvin tehty munakokkeli on kermaista ja pehmeää.
Kokkeli on parhaimmillaan, kun se on mehevän kosteaa.
Tällä ohjeella saat munakokkelin onnistumaan takuuvarmasti! 
                                                      
Näin jo jonkin aikaa sitten Gordonin videon jossa hän tekee kyseistä munakokkelia, ja sitä oli tietenkin heti kokeiltava. Kaapista onneksi löytyi ainekset, tosin ranskankerman korvasin kuohukermalla, ja se toimi myös hyvin. Varmasti ranskankerma tuo enemmän mehevyyttä. No kuitenkin, tänään tästä tuli blogiteksti. 
Nappaa tästä vinkit onnistuneeseen munakokkeliin! 
Vinkki!:Munakokkelin kanssa sopii mainiosti paahdetut tomaatit, joiden ohje löytyy munakokkeliohjeen alapuolelta! 

2 annosta

Tarvitset:
3 kananmunaa
reilu nokare voita
loraus ranskankermaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
kevätsipulia tai ruohosipulia
Pari palaa paahdettua vaaleaa leipää
Tee näin:
Laita levy kuumenemaan.
Ota pieni kattila ja riko sinne 3 kananmunaa.
Lisää joukkoon nokare voita.

Ota puulasta tai "nuolija".
Laita kattila kuumalle levylle ja sekoita kananmunia jatkuvasti. Kun voi sulaa ja kananmunat alkavat kypsyä, nosta kattila pois levyltä. 

Sekoita hetki ja siirrä takaisin kuumalle levylle.
Toista muutaman kerran.
Kun munat ovat kypsiä, ota kattila pois levyltä. 
Lisää kerma/ranskankerma ja sekoita. Kerman kylmyys pysäyttää munien kypsymisen, ja näin ne eivät tule ylikypsiksi. 
Mausta kevät/ruohosipulilla.

Juuri ennen tarjoilua, lisää ripaus suolaa ja mustapippuria. Näin munakokkeli ei tule vetiseksi. Tarjoile paahdetun leivän kanssa jossa on loraus oliiviöljyä.

 Paahdetut tomaatit

Paahdetut tomaatit sopivat mainiosti keventämään tällaista aamiaista.
Laita tomaatit tulemaan ennen munakokkelin tekoa.
Laita pannu kuumenemaan levylle ja lorauta siihen öljyä.
Laita tomaattiterttu pannun reunaan ja laske lämpöä. Tomaatit kypsyvät itsekseen samalla kun valmistat munakokkelia. 

Kun munakokkeli on valmis, nosta varovasti tomaatit ja laita tarjoilulautaselle. 

perjantai 13. toukokuuta 2016

Pähkinä-toffee-suklaakakku

Kesän juhlapöydän kruunaa mustikalla ja mintunlehdillä koristeltu suklaakakku
                                                                                                                                 
20 palaa
2 tuntia+ 2 tuntia tekeytyminen 

Tarvitset:
Suklaakakku:
3 dl vettä
3 dl muscovadokeria
1½ dl tummaa kaakaojauhetta
6 dl vehnäjauhoja
3 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
175 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
Suklaamousse:
600 g ranskankermaa
300 g tummaa suklaata
1 dl tomusokeria
 Väliin ja koristeeksi:
 1 prk ( n 400g) karamellisoitua, kondensoitua maitoa
250 g suolapähkinöitä
mustikoita
mintunlehtiä
suklaakarkkeja

Tee näin:
 1. Voitele ja jauhota kakkuvuoka ( halk.24 cm).
Laita uuni lämenemään 175 asteeseen.
2. Valmista kakkutaikina: Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sekoita sen joukkoon muscovadosokeri ja kaakaojauhe. Jätä odottamaan. Sekoita kuiva-aineet keskenään. Vaahdota sitten huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen edelleen vatkaten. Lisää jauhoseosta ja lämmintä kaakaolientä vuorotellen taikinaan koko ajan sekoittaen. 
3. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Paista kakkua uunin alatasossa noin 55 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla: kun tikkuun ei tartu taikinaa, on kakku kypsä.

4. Anna kakun jäähtyä vuoassa noin 5 min ja kumoa se. Anna kakun jäähtyä. 
5. Valmista suklaamousse: Nosta ranskankerma huoneenlämpöön lämpenemään. Paloittele suklaa ja sulata se vesihauteessa. Jätä suklaasula jäähtymään huoneen lämpöön noin 15 minuutiksi. Vatkaa sokeri ranskankermaan. kaada jäähtynyt suklaasula nauhana ranskankerman joukkoon edelleen vatkaten. 
6. Jos kakku on paistopinnaltaan kupera, suorista pinta leikkaamalla pala pois. Leikkaa kakku kolmeen osaan.
7. Vuoraa kakkuvuoka kelmulla. Täytä kakku vuokaan (kakku kumotaan pois vuoasta ennen koristelua). Nosta ensimmäinen kakkulevy kakkuvuoan pohjalle. Levitä pinnalle puolet kondensoidusta maidosta. Ripottele pinnalle reilusti suolapähkinöitä. Lusikoi suolapähkinöiden päälle noin 1 cm:n kerros suklaamoussea. Nosta seuraava kakkulevy paikoilleen ja täytä samalla tavalla kuin ensimmäinen väli. Jätä muutama ruokalusikallinen kondensoitua maitoa koristeluun. Nosta kolmas levy lopuksi päällimmäiseksi.

Tasaisen pinnan kakulle saat kun laitat päällimmäiseksi levyksi kakun pohjalevyn.

Vinkki!: Paremman koostumuksen saavuttamiseksi laita kakku jääkaappiin vetäytymään pariksi tunniksi tai seuraavaan päivään. Halutessasi voit kuitenkin kumota kakun tarjoiluvadille ja koristella samantien.

8. Levitä loppu suklaamousse kakun kuorrutteeksi. 
Kun kakku on koristeluvaiheessa tarjoiluvadilla, voit suojata tarjoiluvadin leivinpaperista leikatuilla suikaleilla.

9. Koristele kakku kranssimaisesti halkaistuilla suklaakarkeilla, suolapähkinöillä, mustikoilla, mintunlehdillä ja kondensoidulla maidolla. 

Vinkki!:voit ohentaa kondensoitua maitoa tilkalla maitoa tai kermaa, jotta saat sen helpommin valutettua kakun päälle.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Parsarisotto

Kaupan kasvisliemiä ei tarvita, kun risoton ytimeksi kiehautetaan kasvisliemi varsiselleristä, palsternakasta, porkkanoista ja fenkolista. Risotto koristellaan grillatuilla parsoilla.
                                                                            
4 Annosta

Tarvitset:

Parsapyree:
500 g vihreää parsaa
5 dl vettä
25 g voita
½ dl kermaa
1 tl sitruunamehua
suolaa
Parsarisotto:
2 pientä salottisipulia
1 rkl oliiviöljyä
nokare voita
2 dl  risottoriisiä
1 dl valkoviiniä
noin 7 dl kasvislientä
1½-2 dl parsapyreetä
40 g voita
noin 1 dl hienonnettua minttua
1½ rkl raastettua sitruunankuorta
1 dl raastettua parmesan-juustoa
suolaa
mustapippuria
Päälle:
250 g keitettyä parsaa 
oliiviöljyä
sormisuolaa

Tee näin:
1. Tee parsapyree: Poista parsoista puinen osa. Leikkaa parsat kahteen osaan. Keitä nitä vedessä ja voissa 3-4 minuuttia koon mukaan. Jäähdytä parsat jäävedessä. Säästä keitinliemi. Halkaise puolet parsapaloista pituussuunnassa ja jätä odottamaan. Ne tulevat risoton päälle. 
Kiehauta kerma ja ½ dl keitinlientä kattilassa, lisää loput parsat ja lämmitä. Soseuta parsat ja liemi, mausta sitruunanmehulla ja suolalla.
2. Aloita risoton valmistaminen: Kuori ja hienonna sipuli. Lämmitä syvä paistinpannu, lisää öljy ja nokare voita. Kuullota sipuli.
Lisää riisi ja kuullota 2-3 minuuttia, kunnes riisin ulkokuori näyttää  läpikuultavalta. Lisää valkoviini ja anna riisin imeä se. Lisää kuumaa lientä kauhallinen kerrallaan. Sekoita riisiä jatkuvasti. Lisää nestettä vasta kun riisi on imenyt edellisen kauhallisen. Kun riisi on kypsää, mutta vielä hampaissa tuntuvaa ( al dente) lisää joukkoon parsapyree. Ota pannu liedeltä ja lisää voi, minttu, sitruunankuori, parmesaani, suola ja mustapippuri. Sekoita ja anna risoton levätä pari minuuttia. Viimeistele.

Vinkki!:Tarjoa pääruokana (4:lle) tai lisäkkeenä (6:lle) esim. Täytettyjen broilerinfileiden kanssa.

 Korvaa valkoviini halutessasi omenatäysmehulla.
  
Ajoita risoton teko niin, että se valmistuu juuri ennen ruokailua. Näin se on mehevän kosteaa ja sopivaa rakenteeltaan. Kuumana säilytettäessä risotosta tulee liian paksua tai kuivaa. Lisää tarvittaessa siihen hiukan kanalientä tai valkoviiniä.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Japanilainen juustokakku

Kolmen raaka-aineen japanilainen juustokakkusoufflé.
Reseptiä kannattaa noudattaa erittäin tarkasti. 
Myös pieni kakkuvuoka on hyvä tämän kakun tekemiseen, silloin kakusta tulee korkeampi.
Itse käytin suurta irtopohjavuokaa ja kakku jäi melko matalaksi. Itse kakku kuitenkin on ihanan kuohkea, eikä liian makea, ja makeutta voi lisätä koristelemalla kakun kermavaahdolla, marjoilla, tomusokerilla...
                                                                                                   
Tarvitset:
läpimitaltaan noin 15 cm pyöreä kakkuvuoka
sähkövatkain
3 kananmunaa
120 g valkosuklaata
120 g tuorejuustoa

Tee näin: 
1. Esilämmitä uuni 170-asteiseksi.
2. Erottele keltuaiset ja valkuaiset omiin kulhoihinsa.
Laita valkuaiset jääkaappiin odottamaan marengin tekoa.
3. Paloittele valkosuklaa kulhoon. Sulata se vesihauteessa n.60-asteen lämpötilassa.

Lisää sitten tuorejuusto ja sekoita. Ota kulho pois lämmöltä ja lisää keltuaiset. Sekoita kunnolla.
4. Vatkaa valkuaiset kulhossa kunnes kulhon voi kääntää ympäri eikä vaahto putoa alas
5. Lisää näin saadusta marengista 1/3 tuorejuustosekoitteeseen ja sekoita hyvin.

 Sitten lisää loput marengista, osa kerrallaan, samalla hyvin sekoittaen. 

6. Pyyhi leivinpaperi ruokaöljyllä ja vuoraa kakkuvuoka sillä. Kaada taikina vuokaan ja kopauta pari kertaa vuokaa pöytää vasten jotta ilmakuplat lähtevät. 

7. Aseta kakkuvuoka syvään uunivuokaan ja kaada sinne kuumaa vettä. paista 170 asteessa 15 min, sitten 160 asteessa 15  min. Lopuksi sammuta uuni ja anna kakun olla uunissa vielä 15 min.
Anna kakun jäähtyä ritilällä.
Kakun voi tarjoilla uunituoreena tai jääkaapissa jäähdytettynä.
 Koristelin kakkuni kookoshiutaleilla ja kaakaojauheella.

Savusiika-juustokakku

Alun perin oli tarkoitus tehdä äitienpäivän suolainen herkku kylmäsavulohesta, mutta huomasin kylmäaltaassa olevan savusiikaa tarjouksessa, joten päätin tehdä kakun siitä. 
                                                      
Tarvitset:

Pohja:
150 g hapankorppuja
75 g voita
3/4 dl vettä

Siikatäyte:
 4 kpl liivatelehteä
400 g savusiikaa
1 kpl punasipulia
50 g tuoretta tilliä
2,5 dl kuohukermaa
400 g tuorejuustoa (maustamaton)
 1/2 dl sitruunamehua
1/2 tl mustapippuria
 
Koristeluun: 
1 dl ruohosipulia (hienonnettuna)
1/2 kpl punasipulia (kuutioituna)
halutessasi voit käyttää koristeluun kylmäsavulohta, sitruunanlohkoja, tuoretta tilliä, ruohosipulia, mätiä..
Vinkki!:  Valmista juustokakku juhlia edeltävänä päivänä ja koristele juuri ennen tarjoilua.
Tee näin: 
 
Jauha siika-juustokakun pohjan hapankorput hienoksi monitoimikoneessa. 

Sekoita joukkoon sulatettu rasva ja vesi.

Leikkaa irtopohjavuoan ( 24 cm) pohjalle sopivan kokoinen pala leivinpaperia. Painele hapankorppuseos vuoan pohjalle.

Pane vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi. 
  •  
Upota liivatelehdet kylmään veteen ainakin 5 minuutiksi.
  •  
 Nypi siika kulhoon ja tarkista ettei ruotoja tule mukaan.

 Leikkaa sipuli kuutioiksi. 
Hienonna tilli. 

Vaahdota kerma ja tuorejuusto kulhossa. 
Lisää vaahdon joukkoon sipulit, siika ja tilli. 
  •  
Kuumenna sitruunamehu pienessä kattilassa.
 Purista liivatelehdistä vesi pois ja liuota lehdet mehuun. 
Kaada seos täytteen joukkoon samalla sekoittaen.
Maista täytettä, mausta ripauksella suolaa ja pippuria. 
 Levitä täyte hapankorppukerroksen päälle tasaisesti. 
  •  
Anna siika-juustokakun hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. 
  •  
Irrota siika-juustokakku vuoasta ja siirrä tarjoilulautaselle. 
  •  
Koristele siika-juustokakku tuoreella tillillä ja punasipulikuutioilla ja sitruunalohkoilla.

lauantai 7. toukokuuta 2016

Värikäs broileripastasalaatti

Tämä kylmä ja raikas ruokaisa salaatti on mainio lisuke aterialle tai hyvä vaihtoehto piknikevääksi, mutta se sopii myös pääruoaksikin.
                                                                      
6 Annosta
Valmistusaika: 15-30 min 
 
Tarvitset:
 
200 g pastaa

250 g broilerin hunajamarinoituja suikaleita

loraus rypsiöljyä

½ tl suolaa

1/4 tl mustapippuria
1 punasipuli

1 dl purjoa silputtuna 

tuoretta tilliä pieneksi silputtuna

1 paprika

½ kurkku 
 
salaattijuustoa

½-1 rasia kirsikkatomaatteja

Kastike:
   
 2 dl maustamatonta jogurttia

ripaus suolaa ja sokeria sekä mustapippuria
 
1 tl chirachaa
 
2 valkosipulinkynttä murskattuna
 
pieni tilkka etikkaa

Tee näin:

Keitä pasta napakaksi pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele kylmällä vedellä.
 
Paista suikaloidut broilerifileet pannulla kypsiksi.
 
 Mausta suolalla ja pippurilla. Jäähdytä.
Huuhtele ja halkaise paprika, ja poista siitä kanta ja siemenet. Pilko pieneksi. Huuhtele ja pilko myös kurkku. Pese kirsikkatomaatit ja halkaise ne. 
Sekoita pasta, broileri ja vihannekset sekä  salaattijuusto keskenään.
 
 Yhdistä kastikkeen aineet kattilassa ja kaada halutessasi erilliseen tarjoiluastiaan.

Koristele halutessasi vielä tuoreilla yrteillä.
 Tarjoile patongin kanssa.