Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leipä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leipä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Rosmariini-Fenkolileipäset



                                                                                                

Tämä resepti on sovellettu teeleivistä, mutta resepti on yksinkertaisempi
ja helpompi.
Nämä leipäset maistuvat mainiosti vaikka teen kera.

                                                             






5 kpl
Tarvitset:

2 dl kylmää vettä
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl suolaa
1 tl rosmariinia
1 tl fenkolia
1 tl basilikaa
1 tl aniksen siemeniä
2 rkl öljyä 

päälle oliiviöljyä

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Laita vesi kulhoon ja lisää siihen suola, leivinjauhe, ja mausteet ja sekoita.
Lisää jauhot ja sekoita lusikalla, tähän taikinaan on turha sotkea käsiään.
Lisää öljy ja sekoita kunnes taikina on tasaista, ja kiinteää ja irtoaa lusikasta helposti.

Jaa taikina viiteen osaan ja ota taikinaa jauhotetulle alustalle, lisää jauhoa päälle ja taputtele ohueksi leipäseksi.
Laita pellille leivinpaperin päälle ja ripottele leipien päälle oliiviöljyä ohuena norona.
Paista  noin 10-15 min, kunnes pinta on hieman rapsakka ja leipäset ovat saaneet hieman kullertavaa väriä pintaan.

Nauti lämpimänä voin kera! Nam!


lauantai 16. huhtikuuta 2016

Hedelmäinen kauraleipä



Hedelmäinen kauraleipä



Huom! Tällä ohjeella tulee 1 leipä


Tarvitset:

2 dl kaurahiutaleita
5 dl Vehnäjauhoja
1 dl hedelmämysliä
1 tl suolaa
25 g tuorehiivaa tai
1 pss (11 g) kuivahiivaa
3,5 - 4 dl vettä

voiteluun:
0,5 dl vettä
1 rkl siirappia 
Vinkki!: Jos käytät tuorehiivaa, liuota se reseptissä mainittuun määrään n. 42 asteista vettä.

Tee näin: 
Sekoita puuhaarukalla kaurahiutaleet, mysli, jauhot, suola ja (kuiva)hiiva keskenään. Lisää 3 dl 42-asteista vettä.

 Sekoita tasaiseksi.

Anna kohota liinan alla 1/2 tuntia. 

Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle, muotoile haluamallasi tavalla. Ripottele pinnalle hieman jauhoja ja kohota vielä puolisen tuntia. 

Paista 200 asteessa uunin alatasolla 30-35 minuuttia. Voitele kuuma leipä vesi-siirappiseoksella ja paista vielä viitisen minuuttia. Anna leivän jäähtyä ilman liinaa, niin saat leipään rapean kuoren.





sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Maailman parhaat sämpylät


                                                                            
Näiden sämpylöiden salaisuus on pitkä kohotusaika
joka tuo ihanan maun ja kuohkeuden, rapean kuoren ja pehmeän sisällön!
                                                           

Tykkään tehdä isoja sämpyläleipiäkin koska tätä herkkua ei voi olla liikaa! Ja noista isoista saa kivat eväsleivät!

Yllätin itseni tänään tekemällä näitä ihania sämpylöitä kun vahingossa unohdin taikinan kohoilemaan kaikessa rauhassa. Mutta yllätyksekseni sämpylöistä tuli aivan älyttömän makoisia ja kuohkeita!

  • Tällä taikinalla saat noin 20 kpl sämpylöitä
  • tai 8 isompaa leipästä
  • Pitkä kohotusaika min. 3h 20 min
  • Valmistaminen helppo, noin 5 min
  • Paistaminen noin 15 min
Tarvitset:
5 dl vettä
50g tuorehiivaa
1 rkl sokeria
½ rkl suolaa
n 10 dl vehnäjauhoja
½dl oliiviöljyä

Tee näin:
1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen.
2.Lisää joukkoon sokeri ja suola.
3. Sekoita mukaan jauhoja.
4. Alustuksen loppuvaiheessa lisää öljyä ja jauhoja vuorotellen niin saat taikinan paremmin irti sormista. 
Jatka jauhojen lisäämistä kunnes taikina on kostea mutta kuitenkin pysyy kasassa ja irtoaa kulhon reunoilta ja käsistä.
 Vinkki:! Varo laittamasta liikaa jauhoa jotta kuohkeus ja pehmeys säilyy!
5. Laita taikinakulhon päälle liina ja anna kohota rauhassa ainakin 3 tuntia. 
Vinkki!: tee taikina tarpeeksi suureen kulhoon jotta sillä on tilaa kohota.

6. Kaada kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle. vaivaa muutaman kerran taikinasta ilmat pois.
7. Muotoile taikina pötköksi ja leikkaa sopivan kokoisia paloja.
8. Anna kohota pellillä liinan alla vielä noin 20 min. 
9. Paista 225 asteessa noin 15 min.


Vinkki!: Oletko kyllästynyt aina samoihin leivänpäällisiin?
Kokeile tätä ihanan suolaisen ja makean yhdistelmää joka saa sinut haluamaan lisää! 





 Elikkäs lämpimän sämpylän päälle voita ja kondensoitua maitoa! 
Aivan älyttömän hyvää!

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Vaalea ruokaleipä




                                                                                    

Tämä klassinen vaalea ja rapeakuorinen leipä sopii mainiosti ruokapöytään hienommallekkin aterialle tai aamupalallekkin. Koska taikinaan tulee rasvaa, leipä ei murusta paljoakaan. Leivän voi myös hyvin pakastaa.
                                                                   

  • Tällä ohjeella saat kaksi leipää.
Tarvitset:
5 dl vettä
50g voita
50 g tuorehiivaa
 2 tl suolaa
14 dl jauhoja (josta n. 1dl leipomiseen)
2 tl esim auringonkukansiemeniä, tai muita siemeniä
Tee näin: 
1. Laita kulhoon kädenlämpöistä vettä.
2. Lämmitä voi kädenlämpöiseksi ja laita toiseen kulhoon.
3. Murusta hiiva kulhoon voin kanssa.
4. Liuota se tilkkaan kädenlämpöistä vettä ja lisää loput vedet hiivan ja voin sekaan.
5. Lisää suola ja jauhot, mutta jätä 1 dl sivuun muotoilua varten.

6. Sekoita monitoimikoneessa 5 min tai käsin 10 min kunnes taikina on notkea, tahmea ja hieman löysä.

7. Anna kohota liinan alla vedottomassa tilassa 30 minuuttia.

8. Vaivaa taikina jauhotetulla alustalla ja jaa kahteen osaan. Muotoile palat limpuiksi. Laita pellille leivinpaperin päälle ja anna kohota liinan alla vielä 40 minuuttia.



9. Esikuumenna uuni 200 asteeseen ja laita uuninkestävä vuoka, jossa on hieman vettä, uunin pohjalle. Penslaa leivät nopeasti kylmällä vedellä ja tee muutama vino viilto terävällä veitsellä päälle. Halutessasi voit lisätä siemeniä pinnalle juuri ennen uuniin laittoa. 

10. Paista leipiä uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 40 minuuttia, kunnes ne kuulostavat ontoilta, kun 
pohjaa koputtaa kevyesti ja pinta on kauniin ruskea.

Vinkki!: Anna leipien jäähtyä ritilällä ilman liinaa, jotta leipien rapea kuori säilyy!
Nauti voin kera! Säilyy hyvänä myös seuraavaan päivään.


Oregano-teeleipä





                                                                                        
Tämä helppo, nopea ja kiireisenkin aamun pelastaja valmistuu nopeasti ja on maukasta, sekä sopii myös illan rauhallisiin teehetkiin.
                                                                          
  • Valmistusaika n.20 min
  • 1 pellillinen, n 20 palaa
Tarvitset:
2,5 dl kaurahiutaleita
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1-2 tl suolaa
3,5 dl vettä
2 rkl oliiviöljyä
2 tl kuivattua oreganoa
halutessasi voit lisätä myös muita kuivattuja yrttejä, esim basilika, timjami
pinnalle:
1 dl juustoraastetta
Tee näin: 
1. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Lisää vesi ja öljy nopeasti sekoittaen. 
4. Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille tasaisesti.


5. Ripottele päälle juustoraaste.
6. Paista  15 min. 
7. Leikkaa sopiviksi paloiksi.
 Nauti lämpimänä voin ja lämpimän teen kanssa!


lauantai 12. maaliskuuta 2016

Ciabatta




                                                                                        
Tämän ihanan leivän valmistus vaatii aikaa, mutta lopputulos on odotuksen arvoinen. Mahtavan kuohkeaa herkullista leipää joka sopii aamupalaksi tai hienommallekkin aterialle!
                                                                   




Tarvitset:
5 dl vettä
9 dl vehnäjauhoja
2 tl sokeria
1 pss kuivahiivaa
1,5 dl oliiviöljyä
2 tl suolaa
1,5 dl vehnäjauhoja

Tee näin:



1. Tee juuritaikina eli vesi, vehnäjauho, sokeri ja kuivahiiva sekoitetaan  ja annetaan seistä 30 min.








2. Lisää oliiviöljy, suola ja loput vehnäjauhot. Sekoita taikinaa noin kymmenen minuuttia ja anna taikinan seistä kylmässä 3 tuntia.

Tältä näyttää ennen jääkaappiin menoa, kun öljy, suola ja loput jauhot on lisätty. Sitten vain kohoilemaan!


3. Sekoita nopeasti ilmakuplat pois ja anna seistä kylmässä vielä toiset 3 tuntia.

4. Leikkaa taikina neljään osaan ja kieritä taikina pitkulaisiksi leiviksi.


Vinkki! Tee sämpylöitä: Levitä taikina levyksi ja leikkaa taikina kolmeen tasakokoiseen palaan ja toisin päin neljään, eli 12 palaan. 



5. Nostata leipiä 50 minuuttia.


6. Kastele taikina oliiviöljyllä ja nosta uunin pohjalle kuumalla vedellä täytetty astia. Vesihöyry antaa leivälle rapean pinnan. Paista  uunissa 195 asteessa noin 20 min tai kunnes pinta kauniin ruskea ja hieman kova. 




Leikkaa ja laita tarjolle sopivina annospaloina. Nauti lämpimänä voin kanssa.

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Pähkinäinen myslileipä


                                                                 
Tämä maukas ja mehevä myslileipä on rapea pinnalta ja ihanan mehevä ja pehmeä sisältä! 
Nauti sellaisenaan, voin tai vaikka hunajan kanssa!
                                                 

Tarvitset:

1 l lämmintä vettä
5-6 dl mysliä
Vinkki!:paras tulee hedelmämyslistä, muutkin toki käy, tai jos käytät tavallista mysliä voit lisätä kuivahedelmiä/marjoja mukaan
0,5 dl kuorittuja ja rouhittuja saksanpähkinöitä, tai auringonkukan siemeniä, voit käyttää myös muita siemeniä tai pähkinöitä makusi mukaan
1 rkl suola
1 rkl sokeri
1 rkl hunaja
4-5 dl jauhoja
 1 rkl siirappia(pinnalle tai/ ja joukkoon)

Tee näin:

Sekoita mysli lämpimään veteen ja anna imeytyä, kunnes seos on löysä ja notkea mutta ei liian vetinen eikä myöskään kuiva.


Lisää muut siemenet/marjat/hedelmät ja mausteet ja sekoita hyvin.


 Lisää jauhoja kunnes taikina on kiinteä ja pehmeä, mutta melko juokseva. Koostumus ei saa olla liian kuiva, muuten leivästä tulee kuiva ja sitkeä. 

Taikina saa olla melko valuva

Kaada pellille leivinpaperin päälle 
Vinkki!:näillä määrillä leipää tulee n. 2 pellillistä. 

Halutessasi voit tehdä siirapilla kuvioita taikinan pintaan, siirappia voi myös lisätä taikinan joukkoon

Paista 200-asteisessa uunissa n 30-40 min kunnes pinta on kultaisen ruskehtava, ja pinta melko kova ja rapea. (Ja voit varmistaa kypsyyden vielä kokeilemalla leipää esim puutikulla, jos tikku on puhdas niin leipä on kypsä!)


 
Siirapilla koristeltu pinta näyttää hauskalta ja tuo leipään eloisuutta.



Anna levätä hetki liinan alla. Leikkaa annospaloiksi, tarjoa ja nauti pian voin kanssa! 

Ohut leipä, rapea pinta, pehmeä sisältä, ja voi tuo ihanan suolaisuuden joka täydentää hedelmäpalojen makeutta.



lauantai 27. helmikuuta 2016

Pataleipä

Pataleipä



Tämä herkullinen ja rapeakuorinen leipä on helppo ja nopea laittaa illalla kohoamaan ja paistaa aamulla! Makua voit muunnella lisäämällä taikinaan pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä, siemeniä



Tarvitset:

4 dl vehnäjauhoja

3 dl hiivaleipäjauhoja

2 tl suolaa

½ tl kuivahiivaa
3 ½ dl vettä

rypsiöljyä





                                                          Tee näin:


1. Yhdistä kulhossa kuivat aineet. Lisää lämpöinen (+42 astetta) vesi ja sekoita nopeasti. Taikinaa ei saa vaivata. Peitä kulho tiiviisti kelmulla ja jätä taikina huoneenlämpöön kohoamaan 12–24 tunniksi. Mitä pidempi kohotusaika on, sitä enemmän pataleipä saa makua. Huom! Jos kulho ei ole tiiviisti peitetty, niin taikina voi alkaa haista käyneeltä.


2. Kumoa taikina reilusti jauhotetulle pöydälle. Älä vaivaa sitä, vaan muotoile kämmenillä se pyöreäksi leivänmuotoon ja jauhota kevyesti. Peitä liinalla ja anna kohota vielä 30 minuuttia.


3. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
4.Ota kannellinen, 2–3 litran uunipata ja laita se kylmään uuniin.
5. Kun taikina on kohonnut pöydällä 30 minuuttia, ota kuuma pata uunista ja sipaise sen pohjalle ja reunoille hiukan öljyä.
6. Nosta taikina tulikuumaan pataan. Laita kansi päälle ja nosta pata uuniin 30 minuutiksi.
7. Ota tämän jälkeen kansi pois ja jatka paistamista vielä 15 minuuttia.


8. Ota pata uunista ja kumoa leipä ja kääri liinan sisään vetäytymään. Pataleipä irtoaa padasta helposti. Varo kuumaa pataa!


Vinkki!: Voit tehdä pataleivän myös uuninkestävässä, kannellisessa teräskattilassa.

Nauti lämpimänä voin kanssa!