Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aamiainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aamiainen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Rosmariini-Fenkolileipäset



                                                                                                

Tämä resepti on sovellettu teeleivistä, mutta resepti on yksinkertaisempi
ja helpompi.
Nämä leipäset maistuvat mainiosti vaikka teen kera.

                                                             






5 kpl
Tarvitset:

2 dl kylmää vettä
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl suolaa
1 tl rosmariinia
1 tl fenkolia
1 tl basilikaa
1 tl aniksen siemeniä
2 rkl öljyä 

päälle oliiviöljyä

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Laita vesi kulhoon ja lisää siihen suola, leivinjauhe, ja mausteet ja sekoita.
Lisää jauhot ja sekoita lusikalla, tähän taikinaan on turha sotkea käsiään.
Lisää öljy ja sekoita kunnes taikina on tasaista, ja kiinteää ja irtoaa lusikasta helposti.

Jaa taikina viiteen osaan ja ota taikinaa jauhotetulle alustalle, lisää jauhoa päälle ja taputtele ohueksi leipäseksi.
Laita pellille leivinpaperin päälle ja ripottele leipien päälle oliiviöljyä ohuena norona.
Paista  noin 10-15 min, kunnes pinta on hieman rapsakka ja leipäset ovat saaneet hieman kullertavaa väriä pintaan.

Nauti lämpimänä voin kera! Nam!


sunnuntai 21. elokuuta 2016

Kananmunaleipä



                                                                                                                      
Herkkuleivät
                                                                                                                      



Tämä on toisenlainen versio munapekonileivästä, jossa pekoni ja muna tarjoillaan omilla leivillään. 
Paistettu pekoni sellaisenaan nostetaan kuumana leivälle jolloin sen rasvat imeytyvät leipään. Munaleipä on koottu ruisleipä puolikkaalle jossa on pohjalla kinkkutahna: 

3 rkl majoneesia
0,5 dl pieneksi pilkottua kinkkuleikkelettä
suola
pippuri
tuore tilli
1 rkl pieneksi silputtua sipulia

Sekoita ainekset keskenään ja maista.
Levitetään leivälle.
Päälle keitettyä kananmunaa viipaleina joka viimeistellään ripauksella suolaa sekä koristellaan tuoreella tillillä.


Munapekonileipä


                                                                                                               
 Herkkuleivät
                                                                                                                 


Tämä leipä on koottu ruisleivän puolikkaalle
jonka päälle on aseteltu 3-4 pannulla paistettua pekonisiivua. Pekonin rasva imeytyy leipään joten muuta rasvaa ei tarvitse käyttää.
Pekonien päälle on rikottu sormilla pehmeäksi keitetty kananmuna. Kananmunan sisus saa olla jopa hieman valuva jolloin siitä tulee kastike.
Komeuden kruunaa tuore tilli ja kevätsipuli. 


Lohileipä


    


                                                                                                                  
Herkkuleivät
                                                                                                                  



Tässä on käytetty ruisleipä puolikasta, johon on lorautettu hieman öljyä pohjalle. 
Päälle laitoin runsaat palat lohta, ja suolaa ja pippuria päälle. Voit myös käyttää sitruunapippuria tai sitruunan mehua.
Muutama nokare majoneesia sinne tänne, ja komeuden kruunaa tuore tilli ja kevätsipuli!






torstai 19. toukokuuta 2016

Munakokkeli Gordon Ramsayn tapaan


                                                                     
Hyvin tehty munakokkeli on kermaista ja pehmeää.
Kokkeli on parhaimmillaan, kun se on mehevän kosteaa.
Tällä ohjeella saat munakokkelin onnistumaan takuuvarmasti! 
                                                      

Näin jo jonkin aikaa sitten Gordonin videon jossa hän tekee kyseistä munakokkelia, ja sitä oli tietenkin heti kokeiltava. Kaapista onneksi löytyi ainekset, tosin ranskankerman korvasin kuohukermalla, ja se toimi myös hyvin. Varmasti ranskankerma tuo enemmän mehevyyttä. No kuitenkin, tänään tästä tuli blogiteksti. 
Nappaa tästä vinkit onnistuneeseen munakokkeliin! 
Vinkki!:Munakokkelin kanssa sopii mainiosti paahdetut tomaatit, joiden ohje löytyy munakokkeliohjeen alapuolelta! 


2 annosta

Tarvitset:
3 kananmunaa
reilu nokare voita
loraus ranskankermaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
kevätsipulia tai ruohosipulia
Pari palaa paahdettua vaaleaa leipää
Tee näin:
Laita levy kuumenemaan.
Ota pieni kattila ja riko sinne 3 kananmunaa.
Lisää joukkoon nokare voita.


Ota puulasta tai "nuolija".
Laita kattila kuumalle levylle ja sekoita kananmunia jatkuvasti. Kun voi sulaa ja kananmunat alkavat kypsyä, nosta kattila pois levyltä. 


Sekoita hetki ja siirrä takaisin kuumalle levylle.
Toista muutaman kerran.
Kun munat ovat kypsiä, ota kattila pois levyltä. 
Lisää kerma/ranskankerma ja sekoita. Kerman kylmyys pysäyttää munien kypsymisen, ja näin ne eivät tule ylikypsiksi. 
Mausta kevät/ruohosipulilla.


Juuri ennen tarjoilua, lisää ripaus suolaa ja mustapippuria. Näin munakokkeli ei tule vetiseksi. Tarjoile paahdetun leivän kanssa jossa on loraus oliiviöljyä.




 Paahdetut tomaatit

Paahdetut tomaatit sopivat mainiosti keventämään tällaista aamiaista.
Laita tomaatit tulemaan ennen munakokkelin tekoa.
Laita pannu kuumenemaan levylle ja lorauta siihen öljyä.
Laita tomaattiterttu pannun reunaan ja laske lämpöä. Tomaatit kypsyvät itsekseen samalla kun valmistat munakokkelia. 


Kun munakokkeli on valmis, nosta varovasti tomaatit ja laita tarjoilulautaselle.