Vahingossa syntynyt klassikko
Tarte Tatin on alkuperältään ranskalainen omenaleivonnainen, joka syntyi tavallaan vahingossa Tatin-nimisen hotellin keittiössä vuonna 1898. Stèphanie Tatin oli valmistamassa perinteistä omenapiirasta, kun hän paistoi liian pitkään omenapalojen, sokerin ja voin yhdistelmää. Kun haju alkoi tuntua jo paahtuneelta, hän yritti pelastaa “epäonnistumisen” levittämällä omenoiden päälle taikinaa ja panemalla pannun uuniin. Valmiin tortun hän keikautti vadille ja tarjosi hotellivieraille, jotka hänen suureksi hämmästyksekseen pitivät kovasti tortusta. Karamellisoiduista omenoista syntyi näin klassikko.
![]() |
Tarte Tatin eli Tatinin tätien omenapiirakka |
- Tällä ohjeella saat yhden normaalikokoisen tortun tai kaksi pienempää torttua.
100 g
kylmää voita
3 dl
vehnäjauhoja
1 dl
tomusokeria
1
pieni kananmuna
tai
400 g
valmista murotaikinaa
täyte:
100 g
voita
2 dl
sokeria
500 g
kiinteitä omenoita
1 tl
vaniljajauhetta
1. Leikkaa voi pieniksi paloiksi.
2.Sekoita voi, jauhot ja sokeri
nopeasti murumaiseksi seokseksi.
3.Riko kananmuna ja vatkaa kevyesti.
Lisää muna sitomaan taikinaa.
4.Tarvittaessa voit lisätä ruokalusikallisen kylmää vettä mikäli taikina on vielä liian kuivaa.
5.Kuori omenat (3-4 kpl), poista siemenkota ja leikkaa neljään
osaan.
6. Sulata voi uuninkestävässä (valurauta)paistinpannussa (halkaisija
23-24 cm) tai muussa uunin ja lieden kestävässä astiassa(itse tein kahteen pienempään lasivuokaan) ja sirottele sokeri pannulle.
7.Asettele omenalohkot
leikkauspinta ylöspäin vuokaan vieri viereen. Oikeastaan ei ole lainkaan tärkeää miten ne sinne laitat, kunhan nyt jotenkin sinnepäin. Tämän asian kanssa pähkäilin ihan turhan kauan.
8. Kuumenna seosta hiljalleen
ja keitä, kunnes vuokaan muodostuu karamellimainen kullanruskea seos.
Anna omenien jäähtyä hieman.
9. Kauli taikinasta vuoan reunat peittävä kansi ja paina reunat sisään. En malttanut antaa omenaseoksen jäähtyä kun ehkä 15 min, joten sain vain hieman paineltua taikinaa reunoista sisään. Mutta siitäkin turhaa stressiä aiheutin itselleni, sillä lopputulos oli hyvä silti.
10. Paista torttua 200 asteessa 25-30 minuuttia. Aseta paistinpannun päälle iso lautanen/tarjoiluastia ja keikauta hieman jäähtynyt kakku tarjoiluastialle.
Tarjoa konjakilla maustetun kermavaahdon kanssa. Itsellä ei nyt sattunut olemaan konjakkia kaapissa, eikä kermaakaan, joten nautimme torttua sellaisenaan, ja hyvin maistui! Toki lisukkeiden kanssa varmasti vielä paremmalta..
![]() |
Torttu numero 1 |
![]() |
Ja torttu numero 2 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti